eAsioinnissa on huoltokatko torstaina 18.4.2024 klo 18:00-21:00. Pahoittelemme katkosta mahdollisesti aiheutuvaa haittaa!

A-kassan logo, vihreä

Syventävät ohjeet

Sivun sisältö

Oikopolut

Vuorottelukorvaus

Oikopolut

Tarkempia tietoja vuorotteluvapaasta löydät työ- ja elinkeinotoimiston sivuilta

Vuorottelukorvaus on työttömyyskassan maksama etuus vuorotteluvapaan ajalle. Työnantaja ja työntekijä sopivat vapaasta kirjallisella vuorottelusopimuksella. Työntekijällä ei kuitenkaan ole subjektiivista oikeutta jäädä vuorotteluvapaalle, sillä vuorotteluvapaa perustuu vapaaehtoisuuteen. Jos olet kokoaikatyössä, voit sopia yhdessä työnantajasi kanssa vuorotteluvapaalle jäämisestä määräajaksi.

Vuorotteluvapaalle voit jäädä, jos

  • olet sopinut vuorotteluvapaasta työnantajasi kanssa
  • olet ollut kokoaikaisessa työsuhteessa työnantajaasi vähintään 13 kuukautta ennen vuorotteluvapaan aloittamista
  • tähän 13 kuukauden ajanjaksoon sisältyy enintään 30 päivää palkattomia poissaoloja
  • sinulla on vähintään 20 vuoden työhistoria
  • edellisestä vuorotteluvapaasi päättymisestä on vähintään 5 vuotta.

Vuorottelusopimuksen tehtyänne työnantajasi sitoutuu palkkaamaan vähintään samalle ajalle työ- ja elinkeinotoimistossa työttömänä olevan työnhakijan. Työnantajan ei tarvitse palkata työtöntä samoihin tehtäviin, joita vapaalle siirtyvä on hoitanut. Vuorotteluvapaan ajaksi palkattavan työntekijän tai työntekijöiden yhteisen työajan pitää olla vähintään vapaalle lähteneen työntekijän työajan pituinen.

 

Edellytykset lyhyesti

  • kokoaikainen työsuhteesi samaan työnantajaan on kestänyt vähintään 13 kuukautta
  • sinulla on vähintään 20 vuoden työhistoria

Voit jäädä vuorotteluvapaalle, jos kokoaikainen työsuhteesi samaan työnantajaan on kestänyt vähintään 13 kuukautta ennen vuorotteluvapaan aloittamista. Kokoaikatyönä pidetään työtä, jossa työaika on yli 75 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikatyöstä.

13 kuukauden ajanjaksoon voi sisältyä yhteensä enintään 30 kalenteripäivää palkatonta poissaoloa. Sairaudesta tai tapaturmasta johtuva poissaolo, sekä palkallinen että palkaton, rinnastetaan työssäoloon. Muusta syystä johtunutta palkatonta poissaoloa (esimerkiksi lomautus tai työtaistelu) voi olla 13 kuukauden aikana enintään 30 kalenteripäivää.

Vuorotteluvapaan edellytyksenä on vähintään 20 vuoden työhistoria ennen vuorotteluvapaan alkua. Kaikki eläkettä kartuttava työskentely, myös yrittäjänä toimiminen, luetaan työhistoriaan. Myös työt, joita olet tehnyt ennen kuin täytit 23 vuotta, voidaan lukea mukaan työhistoriaan. Työntekoon rinnastettavat ajat, esimerkiksi perhevapaat sekä varusmies- ja siviilipalveluaika kartuttavat myös työhistoriaa. Näitä työntekoon rinnastettavia aikoja voi olla työssäoloajasta enintään neljännes.

EU/ETA-maissa tai Sveitsissä tehty työ otetaan myös huomioon työhistoriaa laskettaessa.

Jos olet ollut vuorotteluvapaalla aiemmin, uudelleen vuorotteluvapaalle lähdettäessä työssäoloa pitää olla viisi vuotta edellisen vapaan päättymisestä.


Vuorotteluvapaan käyttäminen on sidottu kulloinkin voimassa olevan työntekijän eläkelain mukaiseen vanhuuseläkeikään siten, että yläikäraja on vanhuuseläkkeen alaikäraja vähennettynä kolmella vuodella. Yläikäraja koskee vuonna 1957 ja sen jälkeen syntyneitä.

Et ole oikeutettu vuorottelukorvaukseen, jos muun muassa

  • saat työnantajaltasi palkkaa, vuosilomapalkkaa tai muita korvauksia tai vastikkeita.
  • suoritat varusmiespalvelusta, naisten vapaaehtoista asepalvelusta tai siviilipalvelusta
  • olet yli 2 viikkoa kestävässä kokoaikatyössä muulla kuin omalla työnantajallasi
  • harjoitat päätoimista yritystoimintaa
  • saat kansaneläkelain tai työeläkelakien mukaista vanhuuseläkettä, takuueläkettä, varhennettua vanhuuseläkettä tai yksilöllistä varhaiseläkettä
  • saat äitiys-, isyys- tai vanhempainrahaa
  • saa kuntoutusrahaa tai ansionmenetyskorvausta tapaturmavakuutuksen tai liikennevakuutuksen perusteella.

 

Lista ei ole tyhjentävä.


Huom! Et voi täyttää eAsioinnin ansiopäivärahahakemusta vuorottelukorvaushakemuksena.

Hae vuorottelukorvausta vuorottelukorvaushakemuksella.

Liitä mukaan

  • palkkatodistus vuorotteluvapaata välittömästi edeltävältä 52 viikolta
  • kopio vuorottelusopimuksesta.

Toimita alkuperäinen vuorottelusopimus TE-toimistolle hyvissä ajoin ennen vuorotteluvapaasi alkamista. TE-toimisto antaa meille vuorottelukorvauksen maksamiseen tarvittavan lausunnon. Lomake vuorottelukorvauksen hakemista varten

Voit toimittaa vuorottelukorvaushakemuksen meille A-kassaan jo ennen vuorotteluvapaan alkamista. Toimita hakemukseen tarvittavat liitteet niin pian kuin ne saat, koska emme voi käsitellä hakemustasi loppuun ennen kuin olemme saaneet kaikki tarvittavat liitteet.

Pyydämme, että toimitat vuorottelukorvaushakemuksen ja tarvittavat liitteet meille kassan suojatun yhteydenottolomakkeen kautta (valitse aiheeksi Vuorottelukorvaus) tai postitse. Voit ottaa liitteistä älypuhelimellasi selkeät kuvat ja liittää kuvatiedostot yhteydenottolomakkeen Liitteet-kohdasta.

Voit lähettää hakemuksen ja liitteet myös postitse, postiosoitteemme on Avoin työttömyyskassa PL 116 00531 Helsinki


  • Vuorottelukorvauksesi suuruus on 70 prosenttia ansiopäivärahan suuruudesta.
  • Voit pitää vuorotteluvapaata 100–180 kalenteripäivää.

Vuorottelukorvauksesi suuruus on 70 prosenttia ansiopäivärahan suuruudesta. Vuorottelukorvauksen määrä lasketaan vuorotteluvapaata edeltävän vähintään 52 kalenteriviikon ennakonpidätyksen alaisesta palkasta. Vuorottelukorvaukseen ei makseta lapsikorotuksia eikä ansiopäivärahaan kuuluvia korotusosuuksia. Vuorottelukorvaus maksetaan ilman omavastuuaikaa.

Voit pitää vuorotteluvapaata 100–180 kalenteripäivää, mutta se tulee pitää yhdessä jaksossa. Jos olet jo sopinut vuorotteluvapaasta työnantajasi kanssa, voit vielä ennen vapaan alkamista halutessasi siirtää vapaan alkamisajankohtaa tai vapaan aikana lyhentää tai pidentää vapaan kestoa. Vuorotteluvapaan pidentämisestä on sovittava kaksi kuukautta ennen vuorotteluvapaan päättymistä.


Maksamme vuorottelukorvausta pääsääntöisesti neljän viikon välein siten, että maksupäivä on keskiviikko.

Maksamme vuorottelukorvausta pääsääntöisesti neljän viikon välein siten, että maksupäivä on keskiviikko. Vuorottelukorvaus maksetaan viideltä päivältä viikossa. Vuorottelukorvaus on veronalaista tuloa. Saamme pääsääntöisesti jäsentemme alkuperäiset verotiedot verottajalta. Vuorottelukorvauksen maksuaikataulun löydät täältä.

Ilmoita vuorotteluvapaan maksamiseen vaikuttavista seikoista viipymättä meille.
Esimerkiksi jos

  • aloitat työn omalla tai vieraalla työnantajalla
  • sinulle myönnetään eläkettä tai sairauspäivärahaa
  • vuorotteluvapaasi päättyy muusta syystä ennen vuorottelusopimuksessa sovittua aikaa.

Vuorottelukorvaus on veronalaista tuloa. Työttömyyskassa saa verottajalta verovuoden alussa (1.2.) tiedon lähes kaikkien jäsentensä palkkaa varten annetuista ennakonpidätysprosenteista. Jos kassa ei vuorotteluvapaasi alkaessa ole saanutt sinua koskevaa ennakonpidätystietoa, pyydämme sinua toimittamaan kopion verokortistasi kassalle.

Verottajan määräyksestä vuorottelukorvauksen ennakonpidätysprosentti on aina vähintään 25, mikäli etuuden maksatuksessa käytetään palkkatulon verokortin veroprosenttia.

Jos olet hankkinut muutosverokortin etuutta varten, toimita verokortti kassalle. Etuuden ennakonpidätys toimitetaan tällöin muutosverokortissa ilmoitettujen prosenttien mukaisesti.

Työttömyyskassa toimittaa verottajalle tiedot maksetuista etuuksista ja suoritetuista ennakonpidätyksistä.