Tekoäly voi auttaa työnhaussa monin tavoin – mutta yhtä asiaa se ei voi tehdä puolestasi: se ei voi kertoa, kuka sinä olet, mitä osaat ja millaisia toiveita sinulla on työn suhteen.
Työnhaussa on tärkeää, että osaat itse kuvata omaa osaamistasi, vahvuuksiasi, toiveitasi ja tavoitteitasi. Tekoäly voi tarjota ohjaavia kysymyksiä, auttaa luomaan pohjan, lisätä oikeita sanoja ja rakenteita, mutta sisällön täytyy tulla sinulta. A-kassan TyöllisyysApurin tekoälyneuvoja voi olla oiva apu, kun kaipaat apua omien vahvuuksien tunnistamiseen ja niiden sanoittamiseen.
Oma ääni ja kokemus kuuluviin 
Rekrytoija haluaa tietää, millainen olet työntekijänä ja ihmisenä. Mikä sinua motivoi? Mitä haluat oppia seuraavaksi? Millaisessa työyhteisössä viihdyt? Näihin kysymyksiin ei ole valmiita vastauksia – ja juuri siksi sinun oma äänesi on tärkein.
Tekoäly voi antaa ehdotuksia, mutta sinun tehtäväsi on tehdä niistä omannäköisiä. Aidosti omista kokemuksista ja tavoitteista kertova hakemus tai haastattelupuheenvuoro jää mieleen paremmin kuin geneerinen teksti. Tekoäly on hyvä renki, mutta huono isäntä. Siksi tekoälyn tuottamaan sisältöön täytyy aina suhtautua kriittisesti ja itse arvioida, mitä sen ehdotuksista haluaa hyödyntää.
Tunnista ja sanoita vahvuutesi
Moni meistä aliarvioi omia taitojaan tai ajattelee, että ”ei tässä ole mitään erityistä”. Silloin tekoäly voi olla hyvä apuri – se voi auttaa sinua havaitsemaan, mitä kaikkea osaamista sinulla onkaan, mutta et ole sitä itse osannut ehkä sanoittaa. Voit pyytää tekoälyä esittämään sinulle kysymyksiä, joilla voi kartoittaa omaa osaamista.
Osaamisen tunnistamisen jälkeen seuraava askel on sanoittaminen: miksi juuri tämä osaaminen on hyödyllistä, ja mihin sitä haluaisit käyttää tulevaisuudessa?
Tämä on kohta, jossa tekoäly ei pärjää yksin. Osaamisen sanoittaminen vaatii pohdintaa, keskustelua ja itsetuntemusta. Usein voi olla hyödyllistä jutella myös toisen ihmisen – kuten uravalmentajan, ystävän tai työkaverin kanssa.
Tekoäly tukee – mutta ei tee valintoja puolestasi 
Lopulta työnhaku on paljon muutakin kuin ansioluettelon päivittämistä tai hakemuksen kirjoittamista. Se on oman suunnan etsimistä, päätösten tekemistä ja joskus myös epävarmuuden sietämistä.
Työn hakeminen vaatii myös rohkeutta. Rohkeutta sanoa ääneen, missä on hyvä ja mitä osaa – se ei meille Suomalaisille aina ole niin helppoa. Rohkeutta vaaditaan myös siinä, kun hakee jotain tehtävää, jota ei ole ennen tehnyt, mutta haluaisi tehdä tai ajattelisi olevansa siinä hyvä.
TyöllisyysApuri on kaikille A-kassan jäsenille maksuttomassa käytössä oleva alusta, jossa voit tekoälyn avulla luoda ansioluettelon, hakemuksen, keskustella tekoälyn kanssa ja saada ehdotuksia sopivista työpaikoista. Alusta on myös reitti muihin hyödyllisiin työllisyyspalveluihin.