Keikka- ja pätkätyössä työn tekemisen ja palkan saamisen väliin voi jäädä pitkäkin aika. Tämä saattaa näkyä yllättävällä tavalla myös ansiopäivärahassa: palkka vaikuttaa työttömyysetuuteen yleensä...
Työuran loppuvaiheessa moni pohtii, miten toimeentulo järjestyy, jos työttömyys yllättää tai työssä jatkaminen ei ole enää mahdollista eläkeikään asti. A-kassan jäsenenä sinulla voi olla oikeus ansiopäivärahaan myös ennen eläkkeelle siirtymistä. Joissakin tilanteissa vaihtoehtona...
A-kassa järjestää toukokuussa jäsenilleen kolme maksutonta työpajaa, joissa saat konkreettista tukea työnhakuun ja opit hyödyntämään työnhaun avuksi rakennettua TyöllisyysApuri-alustaa käytännössä. Työpajoissa etenet vaihe vaiheelta ja pääset itse tekemään omaa CV:täsi ja työhakemustasi asiantuntijoiden...
Vappu aiheuttaa muutoksia työttömyyskassan palveluaikoihin ja etuuksien maksupäiviin. Puhelinpalvelu ja eAsioinnin chat Torstaina 30.4. palvelemme muutoin normaalisti, mutta eAsioinnin Chat ja viranomaisille tarkoitettu puhelinlinja sulkeutuvat klo 14.00. Perjantaina 1.5. asiakaspalvelu on kiinni. ...
Kela ottaa käyttöön uuden yleistuen 1.5.2026. Yleistuki korvaa työttömyyden perusteella maksettavat työmarkkinatuen ja peruspäivärahan. Muutos ei vaikuta ansiopäivärahaan. Ansiopäivärahan saamisen ehdot, määrä ja maksaminen pysyvät ennallaan. Yleistukea maksetaan työttömälle työnhakijalle, jolla ei ole...
Työnhaun artikkelisarjamme jatkuu. Kolmessa aiemmassa osassa käsittelimme työnhaun laajentamista sekä sitä, millaista tukea työn vastaanottamiseen kauempaa on saatavilla. Nyt tarkastelemme asiaa uudesta näkökulmasta: kun haet töitä laajemmalta alueelta, kilpailu työpaikoista voi olla yllättävän paljon...
Palkkatukityö ei pääsääntöisesti kerrytä työssäoloehtoa, jonka täyttyminen on edellytys ansiopäivärahan saamiselle. Syyskuussa 2024 voimaan tulleen työttömyysturvalain muutoksen jälkeen työssäoloehto kertyy palkkatukityöstä vain rajatuissa tilanteissa. Työssäoloehtoa voi kertyä palkkatukityössä ainoastaan, jos palkkatuki on myönnetty...