Asiakaspalvelumme suljetaan järjestelmäkatkosten vuoksi perjantaina 20.12.2024 ja avataan torstaina 2.1.2025. Pahoittelemme tästä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.

Lue myös nämä uutiset

A-kassa, kuvituskuva jossa säästöpossu on auton penkillä
Miten suunnitellut leikkaukset vaikuttaisivat ansiopäivärahan määrään

Uutiset

22.6.2023

Laskimme, miten nyt hallitusohjelmassa esitetyt leikkaukset vaikuttaisivat maksettavien ansiopäivärahojen määriin.

 

Ansiopäivärahan porrastus

Hallitusohjelman mukaan ansiopäivärahan määrä laskisi 80 prosenttiin, kun työttömyyttä on kestänyt 2 kuukauden ajan. Määrä laskisi 75 prosenttiin 8 kuukauden työttömyyden jälkeen.​​​​​​​

Vuonna 2022 A-kassassa oli ansiopäivärahansaajia hieman alle 40 000. Lomautettujen osuus etuuden saajista vuonna 2022 oli noin 20 prosenttia. Suurin osa lyhyen aikaa etuutta saaneista on lyhytaikaisesti lomautettuja.

Laskimme, miten leikkurit osuisivat etuudensaajiimme. A-kassan ansiopäivärahan saajista enintään 2 kuukautta työttömänä oli noin kolmannes. Ensimmäiseltä 20 prosentin leikkurilta välttyisi kolmasosa etuudensaajista eli noin 13 000 jäsentä. Ansiopäivärahan saajista enintään 8 kuukautta työttömänä oli noin kaksi kolmasosaa. Toinen, kahdenkymmenenviiden prosentin leikkuri koskisi näin noin kolmannesta etuudensaajista.

Esimerkkilaskelmissa on käytetty 2 500 euron kuukausipalkkaa, jolla ansiopäiväraha olisi noin 70 euroa päivässä eli 1 500 euroa kuukaudessa ennen veroja ja mahdollisia korotuksia.

80 %:iin leikatun päivärahan suuruus olisi 56 euroa eli keskimääräinen kuukaudessa maksettu ansiopäiväraha olisi siis 1 200 euroa eli 300 euroa vähemmän kuukaudessa.

75 %:iin leikatun päivärahan suuruus olisi 53 euroa eli keskimääräinen kuukaudessa maksettu ansiopäiväraha olisi siis 1 125 euroa eli 375 euroa vähemmän kuukaudessa, kuin täysi ansiopäiväraha olisi.

Porrastus Leikkurin jälkeen
(keskimääräinen maksettu ansiopäiväraha 2022)
2022 ansiopäivärahansaajat
100 % ensimmäiset 8 viikkoa 1 500 € kuukaudessa noin 40 000 jäsentä
80 % seuraavat 9-34 viikkoa -300 € = 1 200 € kuukaudessa 26 000 jäsentä
75 % viikosta 35 alkaen -375 € = 1 125 € kuukaudessa 13 000 jäsentä

 

Lapsikorotuksen poistaminen

Jos työttömällä on lapsia, saa nykytilanteessa lapsikorotusta ansiopäivärahan lisäksi. Edellä mainituissa summissa ei ole mukana lapsikorotuksia, jotka oltaisiin poistamassa kokonaan.

2023 lapsikorotusta on saanut:

yhdestä lapsesta: 147,21 e/kk euroa kuukaudessa

kahdesta lapsesta: 216,09 e/kk euroa kuukaudessa

kolmesta lapsesta: 278,46 e/kk euroa kuukaudessa

 

Lomakorvauksen jaksottaminen ja omavastuuajan pidentäminen

Jatkossa työsuhteen päättyessä pitämättömät vuosilomat siirtävät ansiopäivärahaoikeuden alkua niin monella päivällä, kuinka montaa työpäivää maksettu lomakorvaus vastaa. Jos lomakorvausta olisi työsuhteen päättyessä maksettu esimerkiksi seitsemää palkkapäivää vastaava määrä vähentäisi lomakorvauksen jaksottaminen maksettavaa etuutta 70 euron päivärahan saajalla yhteensä 490 euroa. Vastaavasti jos lomakorvausta olisi kertynyt kuukauden palkan verran, vähentäisi jaksottaminen maksettavaa etuutta keskimäärin kuukauden päivärahan verran eli 1500 euroa.

Työttömyysetuutta aletaan maksamaan vasta omavastuuajan jälkeen ja nykytilanteessa omavastuuaika on viisi työpäivää. Jatkossa omavastuuaikaa ollaan pidentämässä seitsemään päivään. Kahden lisäomavastuuajan päivän lisääminen työttömyyden alkuun, kun päivärahan määrä on 70 euroa päivässä, vähentäisi maksettavaa etuutta 140 euroa.

 

Muita leikkauksia seuraisi lisäksi mm. osa-aikatyötä tekeville suojaosan poistamisen jälkeen, ikääntyneille heitä koskevien suojien poistuessa, nuorille ja pätkätyöläisille työssäoloehdon pidentyessä 12 kuukauteen, europerustaisen työssäoloehdon myötä leikkauksia osittain ja pätkissä työllistyneiden etuuden tasoon.

Kaikki suunnitellut muutokset löytyvät päivittyvästä artikkelistamme.