Lue myös nämä uutiset

A-kassa, kuvituskuva

Osa-aikatyö kannattaa edelleen ja kartuttaa työkokemusta

Uutiset

3.9.2026

Osa-aikatyön vastaanottaminen kasvattaa yleensä käytettävissä olevia tuloja verrattuna siihen, että jäisi kokonaan työttömäksi. Osa-aikatyön palkan lisäksi voi saada soviteltua ansiopäivärahaa, jos etuuden maksamisen ehdot täyttyvät.

Sovitellun ansiopäivärahan perusajatus on yksinkertainen: jokainen osa-aikatyöstä ansaittu euro pienentää päivärahaa 50 sentillä. Palkka kasvattaa kokonaistuloja siis tavallisesti enemmän kuin se vähentää päivärahaa.

 

Palkka ja soviteltu päiväraha muodostavat yhdessä suuremman tulon

Kun olet kokonaan työtön työttömyyskassan jäsen, voit saada ansiopäivärahaa, jos täytät kaikki ansiopäivärahan saamisen edellytykset. Jos otat vastaan osa-aikatyötä, sinulla on palkan lisäksi mahdollisuus saada soviteltua ansiopäivärahaa.

Esimerkiksi henkilön palkka ennen työttömyyttä on ollut 3 000 euroa kuukaudessa. Tämän palkan perusteella täysi ansiopäiväraha on vuoden 2026 tasossa arviolta noin 1 738 euroa kuukaudessa ennen veroja.

 

Jos henkilö ottaa vastaan osa-aikatyön, vertailu näyttää seuraavalta:

Tilanne Palkka Arvio päivärahasta Tulot yhteensä
Kokonaan työtön 0 € 1 738 € 1 738 €
Osa-aikatyön palkka 800 €/kk 800 € 1 338 € 2 138 €
Osa-aikatyön palkka 1200 €/kk 1 200 € 1 138 € 2 338 €

 

Kun osa-aikatyön palkka on 800 euroa, päiväraha pienenee noin 400 euroa. Kokonaistulot kasvavat siten noin 400 euroa kuukaudessa.

Kun palkka on 1 200 euroa, päiväraha pienenee noin 600 euroa, mutta kokonaistulot ovat silti noin 600 euroa suuremmat kuin kokonaan työttömänä.

Laskelmat ovat suuntaa antavia bruttomääräisiä esimerkkejä. Päivärahan lopulliseen määrään voivat vaikuttaa muun muassa ansiopäivärahan porrastus, hakujakson pituus, palkan maksupäivä, muut tulot ja etuudet sekä sovitellun päivärahan enimmäismäärä.

 

Milloin soviteltua päivärahaa voi saada?

Voit saada soviteltua ansiopäivärahaa esimerkiksi silloin, kun

  • saat tuloa osa-aikatyöstä ja työaikasi on enintään 80 prosenttia alan kokoaikatyön työajasta
  • saat tuloa enintään kaksi viikkoa kestävästä kokoaikatyöstä
  • saat tuloa keikkatyöstä tai sivutoimisesta yritystoiminnasta
  • päivittäistä työaikaasi on lyhennetty lomautuksen vuoksi.

 

Soviteltua päivärahaa ei yleensä voida maksaa, jos olet itse sopinut työaikasi lyhentämisestä tai työaika ylittää sovittelulle asetetun enimmäistyöaikarajan.

Työnhaun pitää olla voimassa myös osa-aikatyön aikana. Lisäksi sinun tulee hakea kokoaikatyötä työvoimaviranomaisen kanssa sovitulla tavalla.

 

Osa-aikatyöstä voi olla hyötyä myös pidemmällä aikavälillä

Osa-aikatyö ei tuo ainoastaan lisätuloja. Se voi ylläpitää ammattitaitoa, tuoda uusia työkokemuksia ja kontakteja sekä helpottaa kokoaikaiseen työhön siirtymistä.

Työ voi myös kerryttää uutta työssäoloehtoa, jos kalenterikuukauden aikana maksettu palkka täyttää työssäoloehdon tulorajan. Soviteltu päiväraha kuluttaa lisäksi ansiopäivärahan enimmäismaksuaikaa tavallisesti hitaammin kuin täysi päiväraha.

Lyhytkin työ voi siis parantaa taloudellista tilannetta nyt ja avata uusia mahdollisuuksia tulevaisuudessa.

 

Muista nämä, kun aloitat osa-aikatyön

Pidä työnhakusi voimassa ja ilmoita työn alkamisesta työvoimaviranomaiselle. Merkitse ansiopäivärahahakemukseen toteutuneet työpäivät ja työtunnit. A-kassa saa palkkatiedot pääsääntöisesti tulorekisteristä, mutta kassa voi tarvittaessa pyytää lisätietoja.

Soviteltua päivärahaa maksetaan maksuperusteisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että työttömyysaikana saamasi palkkatulo vaikuttaa ansiopäivärahaan silloin, kun palkka tosiasiallisesti maksetaan sinulle eikä silloin kun työ tehdään ja tulo ansaitaan. Tämän vuoksi sovitellun päivärahan määrä voi vaihdella kuukausittain riippuen siitä paljonko työskentelet eri kuukausien aikana.

Voit arvioida osa-aikatyön vaikutusta tuloihisi A-kassan päivärahalaskurilla. Lopullinen päivärahan määrä ratkaistaan aina hakemuksen käsittelyn yhteydessä.

Osa-aikatyön vastaanottamista kannattaa tarkastella kokonaisuutena. Vaikka palkka pienentää ansiopäivärahaa, palkka ja soviteltu päiväraha ovat yhdessä yleensä enemmän kuin täysi ansiopäiväraha yksinään.

 

On hyvä huomioida, että osa-aikatyöstä saatavat tulot voivat vaikuttaa myös muihin etuuksiin. Vaikutukset kannattaa tarkistaa kyseisen etuuden maksajalta, esimerkiksi Kelasta.

Hae sivustolta