Lomakorvauksen yhteydessä jaksottamisella tarkoitetaan sitä, että kassa laskee, kuinka monen päivän palkkaa saamasi lomakorvaus työsuhteen päättyessä vastaa ja tältä ajalta sinulle ei makseta ansiopäivärahaa. Käytännössä jaksotus siis siirtää ansiopäivärahaoikeuden alkamista. Yhden kuukauden pitämätön loma tarkoittaa sitä, että ansiopäivärahan maksaminen siirtyy työttömyyden alussa noin yhdellä kuukaudella.
Jaksotus koskee kokoaikaisia, yli kaksi viikkoa kestäneitä työsuhteita, jotka ovat päättyneet. Osa-aikaisesta työsuhteesta maksettuja lomakorvauksia ei jaksoteta, vaan ne sovitellaan, kun päivärahaa maksetaan. Lomakorvausta ei jaksoteta lomautustilanteissa, koska silloin työsuhde ei pääty kokonaan.
Työsuhteen päättyessä pitämättömät vuosilomat siirtävät siis ansiopäivärahaoikeuden alkua niin monella päivällä, kuinka monen lomapäivän keskimääräistä palkkaa maksettu lomakorvaus vastaa. Jaksotusaika kuluu maanantaista perjantaihin, viisi päivää viikossa.
Lomakorvauksen jaksotus ja omavastuuaika eivät kulu yhtä aikaa. Omavastuuaika alkaa vasta mahdollisen lomakorvauksen jaksotuksen jälkeen. Omavastuuaika on seitsemän arkipäivää.
