A-kassan logo, vihreä

Ajankohtaista

Lue myös nämä uutiset

A-kassa, kuvituskuva asiakaspalvelusta
Laki hyväksytty: työttömyyskassat voivat jatkossa auttaa työllistymisessä

Ajankohtaiset, Asiakaspalvelu, Lakiuudistus

19.6.2024

Eduskunta on 18.6.2024 hyväksynyt lakimuutoksen, joka mahdollistaa työttömyyskassojen tehtävän laajentamisen. Lain myötä kassat voisivat tarjota jäsenilleen työllisyyttä tukevia palveluita. Palvelut voivat olla esimerkiksi työpaikkojen välitystä, neuvontaa ja apua työn hakemiseen liittyen sekä erilaisia valmennuksia.

 

Työttömyyskassojen tehtävät on määritelty tiukasti työttömyyskassalaissa. Työttömyyskassat eivät saa harjoittaa muuta kuin tässä laissa määriteltyä toimintaa.

 

– Lakimuutoksella työttömyyskassoille annetaan mahdollisuus tarjota jäsenilleen työllisyyttä tukevia palveluita. Kassat voivat jatkossa tarjota jäsenilleen työnvälitystä, tietoa, neuvonta- ja ohjauspalveluita, asiantuntija-arviointeja, valmennuksia sekä muita näihin verrattavissa olevia palveluja, kertoo palvelupäällikkö Elina Laine Avoimesta työttömyyskassasta.

 

– Tarkoituksenmukaista on, että me pääsemme kassana hyödyntämään omia vahvuuksiamme, kuten liittojen kanssa tehtävää yhteistyötä ja vahvaa alatuntemusta. Me tunnemme jäsentemme tilanteen parhaiten ja voimme siksi toimia oikea-aikaisesti. Kassan palvelut tulevat olemaan pääasiassa tiedonvälitystä, neuvonta- ja ohjauspalveluita. Emme kuitenkaan sulje mitään pois, ja myös kuuntelemme jäsentemme toiveita tarkasti, Laine jatkaa.

 

Lakimuutoksen tavoitteena on edistää työttömyyskassan jäsenten työllistymistä sekä auttaa työttömyysuhan alla olevia säilyttämään työpaikkansa. Kassan tarjoamat työllistämistä edistävät palvelut parantavat jäsenten mahdollisuuksia työllistyä nopeammin, mikä puolestaan lyhentää työttömyysjaksoja. Näitä palveluja voivat hyödyntää kaikki jäsenet, eivät vain työttömät tai työttömyysuhan alla olevat..

 

Työttömyyskassojen tarjoamat palvelut ovat yksityisiä työvoimapalveluita, jotka täydentävät julkisia työvoima- ja yrityspalveluita. Ne eivät siis korvaa julkisia työvoima- ja yrityspalveluita. Kassojen tarjoamat palvelut rahoitetaan kokonaan kassojen omista varoista, eikä niihin käytetä julkista rahoitusta. Tarjotut palvelut ja niihin osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Työttömyyskassat voivat tarjota määritellyistä palveluista niitä, joiden uskovat parhaiten hyödyttävän jäseniään.

Työttömyyskassassa olemme tiiviisti mukana jäsenten työttömyyden polulla, joten on hienoa, että voimme jatkossa auttaa myös työllistymisessä, kommentoi Laine.

 

Milloin palveluiden tarjoaminen alkaa

Lakimuutoksen mukaan kassat voivat jatkossa tarjota työllistymistä tukevia palveluja 1.1.2025 lähtien. Ennen kuin näitä laissa mainittuja palveluja voidaan tarjota jäsenille, tarvitaan lisäksi työttömyyskassan sääntömuutos. Avoimessa työttömyyskassassa A-kassassa tämä tarvittava sääntömuutos hyväksyttiin kassan kokouksessa, joka pidettiin 30.5.2024. A-kassa suunnittelee ja valmistelee omaa työllistymistä tukevaa palvelukonseptiaan kesän ja syksyn aikana. Uudet palvelut otetaan käyttöön ja tarjotaan jäsenille ensi vuoden alusta alkaen.

 

Avoin työttömyyskassa tiedottaa myöhemmin, millaisia palveluita se alkaa jäsenilleen tarjoamaan. Valtaosalla jäsenistä on jo nyt käytössä laaja valikoima ammattiliittojen tuottamia palveluita työllistymisen tueksi.

 

– Olemme pitäneet sydämen asiana, että ne palvelut, joita A-kassa voi jäsenilleen tarjota, hoidetaan laadukkaasti ja tehokkaasti. Samasta periaatteesta pidetään kiinni näiden palvelujen osalta, jotta saamme tarjottua jäsenillemme parhaan mahdollisen tuen myös työllistymisen tukemisessa. Valmistautuminen palvelujen tarjoamiseen on yksi keskeisitä kehityshankkeistamme ja uskomme sen tuovan aitoa lisäarvoa jäsenillemme, kertoo kassanjohtaja Sami Aapro.

 

Tutustu yhteistyökumppaneihimme