Jos saat ansiopäivärahaa ja sinulla on pidempään jatkunutta sivutoimista yritystoimintaa, tarvitsemme viimeisimmän vahvistetun henkilökohtaisen verotuspäätöksesi yritystoiminnan tulojen huomioimista varten hakemuksen käsittelyssä. Toimita meille...
Moni pohtii kassajäsenyyteen ja työttömyysturvaan liittyviä samoja kysymyksiä. Keräsimme yhteen usein kysytyt kysymykset. Milloin on oikeutettu ansiosidonnaiseen päivärahaan? Ansiosidonnaiseen päivärahaan voi olla oikeutettu, kun henkilö on täyttänyt työssäoloehdon työttömyyskassan jäsenyyden aikana. Lisäksi työnhaun...
A-kassassa on havaittu järjestelmävirhe, joka on viivästyttänyt osan jäsenille lähetettävien asiakirjojen postittamista ajalla 6.–18.7.2026. Viive voi koskea esimerkiksi etuuspäätöksiä, lisäselvityspyyntöjä, maksuilmoituksia, jäsenmaksulaskuja sekä muita jäsenille postitse lähetettäviä kirjeitä. Selvitämme tilannetta yhteistyössä järjestelmätoimittajan...
Heinäkuussa käyttöön laajennettu uusi työllistymisseteli helpottaa alle 30-vuotiaiden työttömien nuorten työllistymistä. Avoin työttömyyskassa muistuttaa, että työllistymissetelillä tehty työ kerryttää ansiopäivärahaan vaadittavaa työssäoloehtoa samalla tavalla kuin muukin palkkatyö. Työssäoloehtoa kertyy kuitenkin vain työttömyyskassan jäsenyyden aikana....
Työttömyysturvaan liittyy monia käytännön kysymyksiä. Milloin työttömyyskassaan pitäisi liittyä, paljonko ansiopäivärahaa voi saada ja miten toimitaan, jos työn vastaanottaminen edellyttää pitkää työmatkaa tai muuttoa? Miksi työttömyyskassaan kannattaa kuulua? Työttömyyskassan jäsenenä voi saada ansiopäivärahaa,...
Jos olet liittynyt työttömyyskassaan kesätyösi aikana, on hyvä muistaa, että kassan jäsenyyttä kannattaa jatkaa, vaikka työ päättyisikin. Voit kerryttää oikeuden ansiopäivärahaan myös lyhyillä työsuhteilla. Työn ei tarvitse olla yhtäjaksoista, mutta vain kassan jäsenenä voit...
Ansiopäivärahan saamisen edellytyksenä on työssäoloehdon täyttyminen. Työssäoloehto kertyy maksetun palkan perusteella, ja sen täyttymiseen tarvitaan vähintään 12 työssäoloehtokuukautta työttömyyskassan jäsenyyden aikana. Joskus jäsen ottaa yhteyttä kassaan jo ennen työn alkamista ja tiedustelee, milloin työssäoloehto...