A-kassan logo, vihreä

Ajankohtaista

Lue myös nämä uutiset

Ansiopäivärahaa saaneiden määrä laski odotetusti

Uutiset

17.6.2024

Kesäkuun puoliväliin menneessä ansiopäivärahaa saaneiden määrä oli yli 20 prosenttia vähemmän kuin toukokuussa vastaavana ajankohtana. Tästä määrästä 30 prosenttia sai lomautusajan päivärahaa. Toukokuussa kuun puolivälissä lomautettujen osuus oli 19 prosenttia, mutta kohosi kuitenkin 40 prosenttiin kuun loppuun mennessä. Ansiopäivärahan hakijamäärät ovat laskeneet tyypillisesti Avoimessa työttömyyskassassa kesäkuukausina.

 

Toukokuun puolenvälin tietojen perusteella näytti, että Avoimen työttömyyskassan ansiopäivärahaa hakeneiden määrä on kääntymässä laskuun. Tarkastelu kuukauden päätyttyä vahvisti ennusteen. Toukokuussa ansiopäivärahaa sai Avoimesta työttömyyskassasta 11,8 prosenttia kaikista kassan jäsenistä, mikä oli reipas pudotus huhtikuun lukemista. Laskusta huolimatta saajia oli kuitenkin 20 prosenttia viime vuoden toukokuuta enemmän. Ansiopäivärahamenot putosivat niin ikään edellisen kuukauden 48,1 miljoonasta eurosta 37,7 miljoonaan euroon. Huomattavasta pudotuksesta huolimatta ansiopäivärahamenot olivat kuitenkin 4,7 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa suuremmat.

 

Avoimesta työttömyyskassasta sai toukokuussa ansiopäivärahaa 28 636 jäsentä, mikä oli vajaat 4000 vähemmän kuin huhtikuussa. Viime vuoden toukokuuhun verrattuna ansiopäivärahan saajien määrä kuitenkin kasvoi 20 prosentilla mutta se oli huomattavasti maltillisempi kuin huhtikuun 30,5 prosentin kasvu. Viime vuonna saajamäärä kääntyi laskuun maaliskuun jälkeen, mutta tänä vuonna käänne tapahtui vasta kuukautta myöhemmin ja lasku oli huomattavasti jyrkempi.

 

 

 

Toukokuun puolivälissä lomautettujen määrä näytti kääntyvän jyrkkään laskuun, kun lomautettujen osuus saajista oli silloin 19 prosenttia. Kuukauden loppuun mennessä lomautusajan päivärahan saajien osuus kaikista päivärahansaajista nousi kuitenkin jälleen 40 prosenttiin. Lomautettujen kokonaismäärä laski kyllä hieman kuukauden loppupuolella alkukuuhun verrattuna, mutta kun puolestaan saajien kokonaismäärä laski reilusti, niin lomautettujen osuus pysyi edelleen korkeana. Lomautusajan päivärahan saajista 16 prosenttia oli naisia ja 84 prosenttia miehiä.

 

Soviteltua päivärahaa saavien osuus on pysytellyt koko alkuvuoden 13 prosentin tuntumassa mutta nousi nyt toukokuussa 16 prosenttiin.

 

Ansiopäivärahamenot laskivat

Toukokuussa palattiin ansiopäivärahamenoissa jälleen vuoden alussa alkaneelle laskutrendille. Toukokuussa ansiopäivärahamenot olivat 37,7 miljoonaa euroa, mikä on 10,4 miljoonaa eroa vähemmän kuin huhtikuussa. Huomattavasta pudotuksesta huolimatta ansiopäivärahamenot olivat kuitenkin 4,7 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa suuremmat. Mikäli kehitys tästä eteenpäin kulkee aiempien vuosin mukaisesti ansiopäivärahamenot tulevat laskemaan seuraavan kahden kuukauden ajan.

 

Maksettujen päivien määrä palasi laskutrendille

Vuoden alusta asti jatkunut laskusuuntainen trendi maksettujen päivien määrässä päättyi huhtikuussa, kun maksettujen päivien määrä nousi 19 päivään. Toukokuussa palattiin takaisin laskutrendille, jolloin maksettujen päivien lukumäärä oli 17,7 päivää. Tämä on jopa 12,4 prosenttia pienempi kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana.

 

A-kassaan saapui toukokuussa yhteensä 33 796 ansiopäivärahahakemusta, mikä on 6455 hakemusta vähemmän kuin huhtikuussa. Määrä on kuitenkin 14 prosenttia enemmän kuin viime vuoden toukokuussa. Suurin osa saapuneista hakemuksista, eli 61,3 prosenttia, oli jatkohakemuksia. Ensihakemusten osuus laski huhtikuusta toukokuulle ja oli nyt 5,9 prosenttia. Soviteltuja hakemuksia oli 32,8 prosenttia kaikista hakemuksista.

 

A-kassan käsittelyajat paranivat jälleen toukokuussa. Ensihakemusten käsittelyynottoaika oli toukokuussa keskimäärin 6,5 päivää eli käsittelyaika lyheni 2,1 päivää huhtikuun käsittelyajasta. Soviteltavien hakemusten käsittelyaika nopeutui niin ikään edelliskuukaudesta. Niiden käsittelyaika oli nyt 4,6 päivää.

 

Asiakaspalvelu sai runsaasti positiivista palautetta

Puhelinpalveluun saapui huhtikuussa yhteensä 6 429 puhelua, joihin vastattiin keskimäärin 2 minuutissa ja 13 sekunnissa. Puhelinpalvelun palautekyselyn perusteella 76 prosenttia vastaajista oli erittäin tyytyväisiä ja 20 prosenttia melko tyytyväisiä saamaansa palveluun.

 

Sähköisen asioinnin kautta saapui toukokuussa 4 205 viestiä, mikä on 14 prosenttia vähemmän kuin huhtikuussa. Sähköisen asioinnin chatissa käytiin toukokuussa yhteensä 894 keskustelua, joiden keskimääräinen jonotusaika oli 34 sekuntia ja keskusteluaika 11 minuuttia ja 14 sekuntia. Chat-palvelun palautekyselyn perusteella 74 prosenttia vastaajista oli erittäin tyytyväisiä ja 16 prosenttia melko tyytyväisiä A-kassan tarjoamaan palveluun.

 

Kuukausittaiset tilastokoosteet löytyvät A-kassan sivuilta