Avoin työttömyyskassa eli A-kassa on Suomen kolmanneksi suurin työttömyyskassa. Tällä hetkellä A-kassaan kuuluu jo yli 228 000 jäsentä ja vuodenvaihteessa jäsenmäärä kasvaa edelleen reilulla 17 000 jäsenellä, kun Suomen Elintarviketyöläisten Työttömyyskassa sulautuu A-kassaan.
A-kassa on monialainen, kaikille palkansaajille avoin työttömyyskassa. Tällä hetkellä jo kymmenen ammattiliittoa tekee yhteistyötä A-kassan kanssa: Teollisuusliitto, Rakennusliitto, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU, Suomen Merimies-Unioni SMU, Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme, Journalistiliitto, Näyttelijäliitto, Muusikkojen liitto sekä Ay-toimihenkilöt. Tammikuussa yhteistyökuvioihin tulee mukaan myös Suomen Elintarviketyöläisten liitto SEL.
Työttömyyskassojen määrä on ollut jatkuvassa laskussa. Tämän vuoden alusta Suomessa on ollut jäljellä 15 palkansaajien ja yksi yrittäjien työttömyyskassa. Vuonna 1995 työttömyyskassoja oli vielä 67. Nyt A-kassaan sulautuva Suomen Elintarviketyöläisten Työttömyyskassa on noin 17 000 jäsenellään toiseksi pienin työttömyyskassa.
Isot monialaiset työttömyyskassat pystyvät varautumaan pieniä kassoja paremmin työllisyyden kausivaihteluihin, kassoihin kohdistuviin velvoitteisiin ja mahdollisesti kassoille tuleviin uusiin tehtäviin. Näin jäsenille pystytään tarjoamaan laadukkaita työttömyyskassapalveluja mahdollisimman joustavasti ja kustannustehokkaasti.
Suomen Elintarviketyöläisten Työttömyyskassan sulautuminen A-kassaan ei edellytä jäseniltä mitään toimenpiteitä, eikä jäsenten työttömyysturvaan tai etuuksien maksatukseen tule sen takia muutoksia. Jäsenyys jatkuu uudessa työttömyyskassassa automaattisesti ja ilman katkoksia. SEL:n jäsenmaksu sisältää jatkossakin työttömyyskassan jäsenmaksun.
A-kassa tarjoaa jäsenilleen taloudellisen turvan maksaessaan ansiosidonnaista päivärahaa työttömyyden tai lomautuksen ajalta. Lisäksi kassa maksaa jäsenilleen vuorottelukorvausta, liikkuvuusavustusta ja muutosturvarahaa. Modernit ja helppokäyttöiset palvelut takaavat sen, että työttömyysturvan hakeminen on nopeaa ja kätevää. eAsiointia suositellaan ensisijaisena asiointikanavana, koska se on tietoturvallinen ja nopea.
Lisätietoja:
Irene Niskanen, työttömyyskassan johtaja
irene.niskanen@a-kassa.fi
040 860 1637