Avoimen työttömyyskassan jäsenenä voit jatkossa opiskella avoimessa korkeakoulussa nykyistä vapaammin työttömyysetuutta menettämättä. Eduskunta on hyväksynyt 9.6.2026 lakimuutoksen, jonka tavoitteena on helpottaa työttömien työnhakijoiden osaamisen kehittämistä työttömyyden aikana.
Avoimia opintoja voi suorittaa aiempaa vapaammin
Hyväksytyn lakimuutoksen mukaan 25 vuotta täyttänyt työnhakija voi jatkossa opiskella avoimessa yliopistossa, avoimessa ammattikorkeakoulussa, kansalaisopistossa ja kesäyliopistossa menettämättä oikeuttaan työttömyysturvaan.
Nykyisin avointen opintojen laajuus ja kesto voivat vaikuttaa oikeuteen saada työttömyysetuutta, jos opinnot katsotaan päätoimisiksi. Lakimuutoksen myötä tästä arvioinnista luovutaan näiden opintojen osalta.
Tavoitteena osaamisen kehittäminen
Muutoksen tavoitteena on helpottaa osaamisen päivittämistä ja uuden oppimista työttömyyden aikana. Samalla vähenee opintojen vaikutuksen arviointiin liittyvä hallinnollinen työ.
Työttömyysetuuden saamisen muut edellytykset säilyvät ennallaan. Työnhakijan tulee edelleen hakea työtä ja olla valmis vastaanottamaan kokoaikatyötä opintojen aikana.
Eduskunta toivoo selvitystä myös muihin opintoihin
Eduskunta hyväksyi lakimuutoksen yhteydessä lausuman, jonka mukaan valtioneuvoston tulee selvittää mahdollisuuksia laajentaa vastaavaa mallia myös ammatillisiin opintoihin ja yliopistojen erillisopintoihin.
Muutokset voimaan syksyllä
Eduskunta hyväksyi lakimuutoksen 9.6.2026 yksimielisesti. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan syksyllä 2026.