A-kassan logo, vihreä

Ajankohtaista

Lue myös nämä uutiset

Työtilanne kohenemassa – lomautettujen osuus puolittui

Uutiset

16.5.2024

Avoimen työttömyyskassan toukokuun puolenvälin hakemusmäärätietojen perusteella näyttää siltä, että ansiopäivärahaa hakeneiden määrä on kääntymässä laskuun. Hakemusten määrä oli 16 prosenttia pienempi, kuin huhtikuun vastaavana ajankohtana. Lomautettujen osuus näyttää myös kääntyvän laskuun. Toukokuun puoliväliin mennessä lomautettujen osuus saajista oli 19 prosenttia. Koko alkuvuoden ajan lomautettujen osuus pysytteli yli 40 prosentissa. Myös A-kassan jäsenkysely kertoo jäsenten työtilanteen paranemisesta.

 

Toukokuun puolivälin tietojen perusteella hakemusmäärät näyttäisivät laskevan. Ansiopäivärahan saajien määrä toukokuun puoliväliin mennessä oli 17 404 jäsentä, eli 3 228 vähemmän kuin huhtikuun puolivälissä. Huhtikuun puoliväliin mennessä ansiopäivärahaa oli maksettu yhteensä 20 632 jäsenelle ja koko huhtikuussa saajia oli 32 619.

Lomautettujen osuus ansiopäivärahan saajista on pysynyt korkealla viime vuoden syksystä alkaen, ylittäen koko alkuvuoden 2024 ajan 40 prosentin rajan. Toukokuussa suunta näyttää kääntyvän, sillä kuun puoliväliin mennessä lomautettujen osuus oli 19 prosenttia saajista.

 

Jäsenkysely kertoo myös lupaavasta kehityksestä

Avoin työttömyyskassa julkaisi huhtikuussa toteutetun kyselyn tulokset, jotka osoittavat lupaavaa kehitystä jäsenten työtilanteessa. Kyselyyn vastasi yli 4 000 jäsentä, joista 40 prosenttia arvioi kevään työtilanteensa lupaavaksi, mikä on huomattava parannus tammikuun 33 prosentista. 2023 keväällä työtilannettaan piti lupaavana jopa 54 prosenttia, syyskuussa luku laski 41 prosenttiin.

 

Vaikka osa jäsenistä kokee yhä huolta työtilanteestaan, on huolestuneiden osuus laskenut hieman: 22 prosenttia huhtikuussa verrattuna 24 prosenttiin tammikuussa. Myös niiden jäsenten määrä, joiden työt ovat loppumassa, on vähentynyt huhtikuussa 11 prosenttiin tammikuun 14 prosentista. 26 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa työttömänä kyselyhetkellä.

 

– Toivottavasti kevään myönteiset merkit heijastavat talouden elpymisen alkusignaaleja. On huojentavaa nähdä, että jäsentemme tilanne näyttäisi paranevan ja että moni jäsenistämme kokee työtilanteensa parantuneen, sanoo Avoimen työttömyyskassan etuuspäällikkö Kaisa Tikka.

 

Tyypillisesti ansiopäivärahan saajien määrä laskee maaliskuusta lähtien aina kesään asti. Tämän vuoden alussa hakijamäärät pysyivät kuitenkin poikkeuksellisen korkealla. Huhtikuussa tilanne tasaantui ja toukokuussa hakijamäärät näyttävät kääntyvän selkeään laskuun.

 

Lue tarkemmin kehityksestä Avoimen työttömyyskassan huhtikuun tilastokoosteesta.